tiistai 25. toukokuuta 2010

Lisää lankoja...

Viime viikon maanantaina meitä nousi jo aamukuudelta 51 reipasta naista linja-autoon, suuntana Etelä-Pohojanmaa, kuten meilläpäin sanotaan. Kysessä oli virkistys/ostosreissu, järjestäjänä täkäläisen kansalaisopiston kudonta/käsityöryhmä.

Kolmisen tuntia ajeltuamme saavuimme Laihialle. Siellä meitä odotti aamiainen Tilkkutäkissä.  Aamiainen oli todella runsas, maittava ja todella edulliseen,"laihialaiseen" hintaan. Paikka oli aivan mahtava, talon rouva toivotti meidät kaikki kädestä pitäen tervetulleiksi, henkilökunta oli ystävällistä ja tunsimme tosiaan itsemme tervetulleiksi.

Aamiaisen jälkeen jatkoimme matkaa Kurikkaan. Siellä katsastimme Viherhietikon puutarhan. Puutarhan omistaja kertoi meille paikasta ja sitten saimme tehdä ostoksia. Jotkut ostivat jopa omenapuita kotiin vietäväksi.

Puutarhalta lähdimme ajamaan koti Kauhajokea. Siellä oli, minun erityisesti odottama neulojan paratiisi, Tapion Kauppa. Ja voi sitä lankojen ja muiden käsityötarvikkeiden määrää!!! Tuntui siltä niinkuin olisin ollut pikkulapsi karkkikaupassa, kun kaikkea teki mieli, eikä osannut päättää, mitä loppujen lopuksi ottaa.
Kauppias itse oli todella avuliaana neuvomassa ja auttamassa.


Tätä lankaa ei voinut olla ostamatta, ihanan pehmeää ja pörröistä. (Eikä ole vielä hajuakaan siitä, mitä tästä tekisi).


Langanvärjäykseen yksi kerä Trekking pro naturaa...

Kolme kerää luonnonvalkoista Dropsin Alpacaa...huivilangoiksi?

Kymmenen kerää lisää Dropsin Alpacaa...johonkin isompaan projektiin?


Yhdet Dropsin pyöröpuikot (aion opetella neulomaan edes yhden sukan pyöröpuikolla) sekä langanvärjäykseen Kool-Aideja (makeita värejä).

Ostokset tehtyämme joimme paikalla vielä tarjotut kahvit. Kun olimme päässeet jo autoon istumaan, toi kauppias autoon vielä neljä säkillistä lankaa kiitokseksi siitä, että olimme tulleet niinkin pitkän matkan takaa kaupoille. Ja niistä pusseista riitti meille kaikille vielä pari-kolme kerää jokaiselle. Elikkä tätä:
Norjalaista sukkalankaa, vähän paksumpaa sorttia. Tulee varmasti lämpimät pikkusukkaset.

Päivä oli jo pitkällä ja nälkä kurni jo vatsassa. Meille oli varattuna ruokailu Hämes-Havusessa Kauhajoella. Sinne oli katettu seisova pöytä, ruokaa riitti ja se oli taivaallisen hyvää. Syötyämme itsemme ähkyyn asti, talon isäntä (vaikka sanoikin olevansa renki) kertoi meille paikan historiasta. Hetken aikaa runsasta ruokamäärää sulateltuamme jatkettiin taas matkaa.

Seuraava etappi oli Jokipiin Pellava Jalasjärvellä. Siellä myöskin oli johtaja paikalla kertomassa tehtaan toiminnasta. Hän esitteli meille tehdastilat ja sitten tietysti siirryttiin tehtaanmyymälään. Se oli täynnään mitä ihanampia pellavatuotteita. 

Sieltä ostin nämä kolme kattausliinaa, jotka sopii meidän ruokapöytään kuin nyrkki silmään. (Alareunat vähän käpristyy, koska näitä ei ole vielä silitetty...)

Jalajärveltä lähtiessämme aikataulu petti jo tosi paljon, joten saavuimme Kauhavan Kangasaittaan Kauhavalle vasta iltasella. Kauppa oli ollut jo suljettuna, mutta ystävälliset myyjät olivat tulleet vielä illalla takaisin töihin, keittäneet meille kahvit ja myivät meille lankoja, matonkuteita ym. tärkeää tarviketta.
Eihän näitä voinut vastustaa...

Pikkuhiljaa lähdettiin sitten ajelemaan taas kotiinpäin. Iltapala meille oli varattuna Ruurikkalan Kartanoon Evijärvellä. Voi mikä ihana paikka järven rannalla. Siellä joimme iltateen voileivän kera. Saimme myös tietoa Kartanon toiminnasta. 

Viimein lähdimme sitten taas kotia kohti. Perillä kotona oltiin vasta vähän ennen yhtätoista illalla, joten kyllä tuli päivälle mittaa. Matkaseura oli kuitenkin mukavaa ja kuski leppoisa ja puhelias, joten kokonaisuudessaan reissusta jäi mukavat muistot.(Eikä ostoksiakaan tullut aivan mahdottomasti).

Ja pitäähän sitä matkalla aina käsityö olla mukana:
Tässä on tulossa huivi kirppislangoista. Valmistuu joskus...









2 kommenttia:

  1. Olipa teillä ihana matka! Kuinka noin monessa paikassa ehtiikään käydä yhden päivän aikana. Ja kivoja lankoja...
    Tuossa jossain alemmassa postauksessa esittelit kaunista sammalenvihreää huivia, joka oli virkattu paloista. Mainitsit että malli oli Modasta. Osaatko yhtään sanoa mikä lehti se olisi ollut? Edes suunnilleen vuosi?

    VastaaPoista
  2. En yhtään tiedä, tuleeko vastaus tätä kautta,koska en vielä tiedä, mitä kautta kommentteihin voi vastata, mutta tiedustelemasi huivi oli tehty Moda-lehdestä 3/2006 ohjeno.8.

    VastaaPoista