lauantai 15. syyskuuta 2012

Pannun alusia

Välillä tulee virkattua semmoistakin, mitä ei oikeastaan edes tarvitse, mutta kun jotkut ohjeet vaan on niin kutsuvia, että niitä on melkein pakko tehdä. Niinkuin nyt nämä pannun aluset.

Ohje löytyi täältä.

Nämä on molemmat virkattu Seitsemän veljestä-langasta, toinen vain vähän isommalla koukulla.

Voihan näitä antaa vaikka lahjaksi tai sitten johonkin arpajaisiin tms.

Lauantai-päivä on tähän mennessä mennyt vain levätessä eilisen kovan työpäivän jälkeen. Eilen jo töiden jälkeen tuntui siltä, että kyllä meiltä hoitajilta todellakin vaaditaan yli-ihmisen voimia ja jaksamista koko sen kauhean kiireen keskellä. Sitten on vielä koko ajan huono omatunto, kun pitäisi jossain välissä ehtiä pitämään kädestä sitä vanhaa muistamatonta mummoa, joka on menossa kotiin laittamaan lapsilleen ruokaa ja on kovasti hädissään kun lähtö ei onnistu...Onneksi minulla on ensi viikolla vielä yksi pitämätön kesälomaviikko, joten toivottavasti sen jälkeen on taas puhtia ja virtaa vähän enemmän.

Kaikesta huolimatta oikein aurinkoista ja kaunista syksyistä viikonloppua kaikille.

14 kommenttia:

  1. Tosi hauskan näköiset pannunaluset.Ovat kuin kukkia.

    Mie nostan hattua kaikille teille jotka työskentelette vanhusten parissa, arvokas ja rankka työ.
    Jaksamisia siulle.

    VastaaPoista
  2. Vautsi, hienon näköisiä alusia! Jouluun ei ole enää pitkä matka, joten sopivia joululahjoja.

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniita !
    Tuota on minunkin kokeiltava !

    Mukavaa viikonloppua Sinulle !

    VastaaPoista
  4. Kivan näköisiä tähtialusia! Minä sain eilen kirjastosta sen patalappukirjan ja muutamat sen ohjeet houkuttavat kovasti, vaikka en niitä oikeastaan tarviikaan. ;)

    Voimia ja jaksamisia vaativaan ja rankkaan työhösi!

    VastaaPoista
  5. Kauniita. Olen kerran kokeillut tuota ohjetta, mutta en onnistunut ollenkaan. Ehkäpä olisi aika kokeilla uudelleen.

    VastaaPoista
  6. Kauniita ja vähän erilaisia pannunalusia, olis kiva itsekkin kokeilla.

    VastaaPoista
  7. Ihanat pannunaluset! Malli taitaa olla aitoa retroa, muistan lapsuudessa jo noita ihailleeni.

    VastaaPoista
  8. Kauniita pannunalusia :)T:Sny

    VastaaPoista
  9. Kivan näkösiä pannunalustähtösiä.

    VastaaPoista
  10. Hauskan näköisiä tähtiä. Hyvää lomaviikkoa!

    VastaaPoista
  11. Tuota pannunalusta on kyllä kokeiltava,on niin ihanan näköinen.

    VastaaPoista